Globalisaatio ja kansainvälinen ulottuvuus näkyy yrityksemme liiketoiminnassa yhä korostuen. Suomesta tilannetta tarkasteltuna olemme viime vuosina tehneet mm. useita johdon ja avainhenkilöiden auditointeja ja kehitysprojekteja suurille kansainvälisille yrityksille eri puolilla maailmaa. Maasta toiseen…
Arvopohdinta auttaa löytämään merkitystä
Me olemme viime aikoina käyneet arvokeskusteluja, pureskelleet miten arvomme – globaalisti yhteiset – näkyvät arjessamme ja toiminnassamme. Kuinka ne puhuttelevat minua, yksittäistä työntekijää yhdessä kaupungissa ja tiimissä. Mistä tiedän, että toimin arvojen…
Asiakastuntemuksen arvo muuttuvilla sähkömarkkinoilla
Sähkömarkkinoilla on totuttu näkemään uusia sähkönmyyntiyhtiöitä. Yhteispohjoismaisten markkinoiden avautuminen on yhä lähempänä ja hintakilpailu tiukkaa. Tuoreeltaan Suomeen on syntymässä kolmen paikallisen sähkömyyjän yhteinen myyntiyhtiö. Myös asiakkaat ovat aktivoituneet. Kuluttajia kiinnostavat hinnan kilpailuttamisen…
Kerro mitkä ovat sinun heikkouksiasi
Työhaastattelussa yksi yleisimmistä kysymyksistä on kysymys vahvuuksista ja heikkouksista. Itse kysyn esimerkiksi ”Meillä kaikilla on kehitettävää toiminnassamme. Mitkä ovat sinun kehittymisen paikkojasi?” Kysymykseen ei riitä vastaukseksi toive kehittyä bisnesenglannissa tai toimialaosaamisessa, vaan…
Tämän päivän talousjohtaja
Lähes parikymmentä vuotta talousjohdossa työskenneltyäni olen monesti pohtinut sitä, mitä on hyvä talousjohtajuus, ja minkä tyyppinen henkilö menestyy nykyään talousjohtajana. Vuoden alusta olen aloittanut uuden uran Mercuri Urvalissa johdon suorahakukonsulttina ja olen…
Konsultti kandidaatin puolella
Olen viime aikoina miettinyt aika paljon omaa rooliani konsulttina kandidaattien näkökulmasta. Sehän tietenkin on selvää, että rekrytointi- ja suorahakukonsultti auttaa toimeksiantajaa eri tavoin löytämään organisaatioonsa uuden avainhenkilön. Me konsultit miellämme kuitenkin, että…
Sitouttamisen biologia
Vuodenvaihteessa sosiaalisessa mediassa kiersi video, joka sai ainakin omissa verkostoissani paljon vastakaikua. Video käsitteli milleniaalien (vuosien 1980-2000 välissä syntyneiden ”internet-ajan lapsien” ) vaikeuksia sopeutua työelämään. Vaikeudet oli johdettu neljään syyhyn: kasvatukseen, teknologiaan, kärsimättömyyteen ja ympäristöön. Kuulun…
Arvosta motivaatiotasi
Mercuri Urvalin blogi täyttää tällä viikolla kolme vuotta, jonka aikana olemme kollegoideni kanssa julkaisseet kymmeniä mielenkiintoisia kirjoituksia. Kiitos teille kaikille – niin aktiivisille seuraajille kuin satunnaisille kävijöillekin! Kasvavan lukijamäärän turvin on hyvä…
Johtamiskulttuurin muutoksen keskellä
Reilu vuosi sitten kuulimme, että siirrymme Mercuri Urvalissa globaaliin tiimiorganisaatiomalliin, ja entiset maaorganisaatiot lopetetaan. Näin varustaudumme ketterämpänä tulevien muutosten kohtaamiseen ja siirrymme partneriorganisaatioksi. Tämä tarkoitti johtamisen näkökulmasta, että Suomen noin 60 hengen…
100 tekosyytä romukoppaan
Minusta on tainnut tulla asenteen puolestapuhuja. Vuoden vaihtuessa tulee aina tehtyä se luontainen välitilinpäätös, jossa katsoo tekemistä sekä taakse että eteenpäin. Katseeni kääntyi tässä hetkessä itse asiassa 1,5 vuoden takaiseen bloggaukseeni siitä,…