Last updated by at .

Tunne itsesi ja oma arkesi

Annukka Tervo
Annukka Tervo

Myönnän, olen täydennysopintojeni myötä hieman hurahtanut tiettyihin psykologisiin termeihin ja teemoihin, joista paasaaminen saattaa jopa jo ärsyttää läheisiäni. Näistä itselleni eniten oivalluttavaa teemaa, ihmisen yksilöllisen kokonaisuuden huomioimisen (suomeksi ”tunne itsesi”) merkitystä hyvinvoinnin kannalta, käsitellään kuitenkin myös jatkuvasti mediassa, joten en usko olevani hurahtamiseni kanssa yksin.

Innostumistani ruokkii edelleen hyvinvoinnin pinnalla olo myös erilaisissa seminaareissa ja verkostoitumistapahtumissa. Viime viikolla osallistumastani Firstbeatin järjestämästä stressipäivästä on jo kirjoiteltu parikin juttua, mutta en voi olla itsekään mainitsematta muutamaa poimintaa päivän annista, sillä otsikon aihealue oli tapahtumassa vahvasti läsnä. Päivän inspiroivat puhujat Matti Heikkilästä Satu Kaskeen ja Erkka Westerlundiin kertoivat kaikki omien kokemustensa ja konkreettisten esimerkkien kautta siitä, mikä merkitys on itsensä tuntemisella, omien toimintatapojen ja käyttäytymismallien tiedostamisella sekä a) niiden hyväksymisellä ja/tai b) tietoisella muuttamisella pienin askelin.

Miten tämä kaikki sitten liittyy omaan työhöni? Teema sattuu olemaan läsnä kaikentyyppisissä käymissämme keskusteluissa – oli se sitten jutustelu uutta uraa etsivän työnhakijakandidaatin kanssa, soveltuvuusarviointihaastattelussa, uravalmennus- tai coachaus-tapaamisten tiimoilta. [Lue lisää…]